23.06. Pavlova vaikka ens Jussiksi

Hyvää Juhannusta!! Saatiinhan sitä kunnon perinteiset Juhannuskelit vaikka jossain vaiheessa pahasti näytti siltä että tulisi aurinkoista ja lämmintä 😀

Useissa Juhannusjuhlissahan pöytään kuuluu jonkinmoinen kakku, monilla taitaa olla tapana tehdä kesän ensimmäinen mansikkakakku. Meillä on ohjelmassa Anoppilavierailu ja siellä on omat tarjoamiset ja herkut eikä varmaankaan kuakkua tällä kertaa tehdä. Pistetään kuitenkin tähän nyt pikkuvinkkinä juhlan kunniaksi muistutus Pavlovasta. Eksoottisen kuuloinen herkku onkin helpompi tehdä kuin olin tiennytkään, etenkin kun meilläkin viikko sitten tämän väsäsi Apukokki 😉 Pidettiin tuossa pientä illanistujaista futiksen MM-kisojen ja Jukolan viestin merkeissä ja ensinmainittujen tapahtuessa Venäjällä pistettiin alkupala- ja jälkiruokaosiot Venäjän hengessä… Joten tästäpä pikku Pavlovavinkki:

Apukokki taisi ottaa pohjareseptin täältä: https://kotiliesi.fi/resepti/pavlova/. Pikkumuutoksia tehtiin lennosta ja korvattiin maizenanperunajauholla ja etikkakin oli vähän erilaista. Mutta valkuaiset vaahdoksi sokeria lisäten, jauhot sekä etikka mukaan ja sitten vaan pohja uuniin aika pitkäksi aikaa. Kunnolla jäähtyneenä sitten tuosta on helppo tehdä oman maun mukaan täytteillä ja koristeillä vaihdellen ja nykytrendihän on tehdä vaan kekomainen kasa ja kutsua sitä kakuksi, sanotaan jossain piireissä kai nude-kakuksi. Makuhan oli aivan mahtava, makeaa ja marjaista sekaisin. Vielä kun olisi muistettu tuota lemon curdia pistää, sitä kun olisi kaapissakin ollut. No ensi kerralla, sillä tätä voisi tosiaankin tehdä uudelleen!! Mahtavaa Juhannusta vielä uudelleen kaikille!

Mainokset

07.06. Raparpericrumble

Hups, taas kerran kaamean pitkä tauko… Toukokuu sitten hupsahti superaurinkoisissa merkeissä. Oman kokkailun osalta se tarkoitti grillin lämpenemistä enemmän kuin usein, ehkä näistä pientä kollaasia voisi tännekin lisäillä joku päivä… Mennään nyt kuitenkin takapihan hyötykasvillisuuden parissa: raparperipuska on kyllä yksi tuottoisimmista kasveista mitä meillä on ollut edellisessäkin asunnossa ja niin on nytkin. Viinimarjoja tuli kyllä myös mukavasti viime kesänä mutta muutoin onkin ollut sitten raparperin lisäksi aika hiljaista… No okei, ruohosipuli toki kasvaa ja kukoistaa mutta voiko sitä oikein laskeakaan, kaippa!

Yksi raparperipiirakka jo tehtiin (Apukokki teki, jos täsmennetään) ensimmäisestä pienestä sadonkorjuusta ja nyt sitten oli vuorossa raparpericrumble. Tässä toukokuussa olin törmännyt somessa muutamaankin otteeseen tähän ja ajattelin että täytyypä kyllä itsekin moista tehdä. Toisaalta olen myös vähän pohdiskellut että mitähän se crumble oikeastaan määritelmältään onkaan… Sivistyssanakirja määrittelee sen päälliseksi, normaali (eng-fin-eng) sanakirja verbinä murentumiseen liittyviä sanoja ja englanninkielisen wikipedian määritelmä löytyy täältä. Google löytää myös Viimeistä murua myöden -blogin, jossa sanotaan: ”Eikö olisikin ihanaa, kun piirakassa ei olisi tylsää kuivaa paksua pohjaa? Vain ihana suussa sulava täyte ja varsinkin sitä rapeaa murua päällä.” Tämä onkin aika hyvin sanottu. Yksi oiva esimerkki, johon meidän muksutkin ovat vallan hurmaantuneet päikky- ja koulumaailmassa on perinteinen omenakaurapaistos.

20180605_184345.jpg

Nyt kun etsiskelin reseptiä sitten tähän raparpericrumbleen, niin aika pikaisesti ilman kovin laajoja etsiskelyjä päädyin tähän taannoisen Saaristoruokaa -ohjelman reseptiin: https://www.mtv.fi/lifestyle/ohjelmat/saaristoruokaa/reseptit/artikkeli/jakso-8-raparperi-crumble-tuorejuustovaahtoa/5153922#gs.PWsFnJE. Tässä osui silmään tuorejuustovaahto ja toisaalta tätä sarjaa tuli aikanaan seurattuakin ja Syrjäs-Harrin kehittelemät, tai ainakin ohjelman kautta markkinoimat reseptit vaikuttivat ihan mainioilta: mielestäni Syrjäsellä on ollut aina sellainen ronski ote, jossa ei mittamäärillä ole ihan niin tarkkaa merkitystä ja se sopii omaan kokkausmaailmaani oikein hyvin. Otetaan ohje tähän talteenkin varuiksi:

Raparperit

5 kpl raparperin varsia
3 rkl perunajauhoja
3 rkl sokeria
kanelia

Muruseos

100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl sokeria

Kuori raparperit ja leikkaa reippaan kokoisiksi kuutioiksi sekoitusastiaan. Sekoita joukkoon perunajauhot, sokeri ja kaneli. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun uunipellille tai vuokaan.

Valmista seuraavaksi muruseos. Mittaa kuutioitu voi,  jauhot, kaurahiutaleet ja sokeri. Nypi tasaiseksi taikinaksi ja levitä se raparperipalojen päälle.  Kuumenna uuni 200° ja paista crumblea noin 15 minuuttia.

Tuorejuustovaahto

100 g Philadelphia juustoa

2 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko (siemenet)
50 g tomusokeria

Mittaa kaikki ainekset sekoituskulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella vaahdoksi

Seurasin reseptiä raparperien ja muruseoksen osalta varsin tarkasti, joskin en niin kamalan tarkasti mitannut. Tuorejuustoovaahdon kanssa sen sijaan tein pientä poikkeusta käyttämällä kaapista löytynyttä mascarponejuustoa (kiitos Apukokin kokkikerho!) sekä vaniljatangon sijaan käyttämällä vaniljasokeria – aivan kamalan kallista oli Rismassa vaniljatangot!

20180605_185936.jpg

Lopputulos oli kyllä oikein hyvä! <- kuinkahan usein olen tämän täsmälleen saman tänne kirjoittanut 😀 Mutta kun usein on vaan niin oikein hyviä… Raparperit olivat yllättävän kirpsakoita. En tiedä olisiko kannattanut vähän pidempään paistaa, olisiko kirpeys kadonnut vai olisivatko vain pehmenneet enemmän – nyt oli kiva purutuntuma. Perunajauho sopi mielestäni kivasti kokonaisuuteen, vaikka Apukokki viisaasti huomautti sen olevan varmaan osin myös sitomassa kosteutta. Juustovaahto oli tosi makeaa erikseen maistettuna. Vaniljavaihdokseni takia varmaankin kävi näin. Mutta toisaalta nyt kun näitä söi yhdessä, oli kokonaiskombinaatio aika hyvä! Muruseos puolestaan ei ollut niin kovin makea mutta eipä tarvinnutkaan. Positiivinen yllätys oli että muksutkin suostuivat ilolla maistamaan ja huomattuaan kuinka hyvää tämä oli, söivät he tätä mieluusti 🙂 Voisi siis toisenkin kerran kyllä tämän ottaa uuniin muhimaan!

20180605_190427.jpg

20180605_201456.jpg

 

 

 

 

01.05. Quesadilla, waikka (ens) wapuks!

Makumittari: ****

Muksumittari: ****1/2

Hauskaa Wappua! Eipä suosinut säiden haltija tämän wapun juhlintaa, ainakaan virallisen vappupäivän osalta. Eikä myöskään varsinaista aiheeseen liittyvää postaustakaan tullut tähän eetteriin. Kuitenkin, jos aikoo tätä työväen juhlintaa jatkaa huomenna tai jos vaikkapa ensi vuonna on yhtä kurjaa keliä, niin tässä yksi vaihtoehto kotoisan ja sisätiloissa vietetyn Wapun ruokatarjontaan: quesadilla!

Tässä on itsellä jo pidemmän aikaa kutkutellut takaraivossa että pitäisi kokeilla tehdä itse quesadilloja, kun ei niitä ikinä ole tullut tehdyksi. Nyt sitten sain aikaiseksi vähän googletella ohjeita ja hommata sopivia raaka-aineitakin. Yksinkertaisuudessaan raaka-aineet tosin ovat suhteellisen helpot: tortillalättyjä ja juustoa. No jotain muutakin toki on hyvä väliin laittaa, mutta oleellisin täyte on nimenomaan juusto, johon alkuperäinen nimikin viittaa. Tätä kirjoittaessani etsiskelin vielä vähän lisää että mitä oikeastaan perinteiseen quesadillaan kuuluu, mutta lopputulema näyttää olevan että se juusto on kaiken a ja o. Toki sitten usein käytettyjä täytteitä ovat myös avokado/guacamole, sipuli, tomaatti ja/tai salsa ja ruokaisuutta voidaan tuoda lisäämällä täytteisiin lihaa, kanaa, papuja, chorizoa tai ruokaisampia kasviksia kuten perunaa. Juusto on kuitenkin ”pakollinen” ja sillä on myös valmistuksessa oma roolinsa: juusto sulaa kahden tortillalätyn välissä ja sitoo näin ne yhteen. Laitetaan viitteeksi vähän enemmän tarinaa (englannin kielellä) aina niin varman Wikipedian artikkeliin.

Quesadillaa, ja miksei ihan perustortillaakin, voinee pitää vähän pizzan kaltaisena yleisvalmisteena jonka sisään voi laittaa vähän mitä vaan kaapista sattuu löytymään. Näin ollen nämä ovat äärimmäisen hyviä ekologistenkin ajatusten kannalta kun saadaan käytettyä jämät ja juustonkannikat pois. Itsellä, kuten käsittääkseni aika monella muullakin suomalaisella tuppaa pizzaan usein uppoamaan vähän liikaakin täytteitä. Vähän samaa meinasi käydä myös quesadillojenkin kanssa, mutta kun se nyt vaan tuntui niin hyvältä ajatukselta laittaa vielä vähän tuotakin ja vielä vähän tätäkin… Maltti olisi siis varmasti valttia tässäkin.

Jaa mitä sitten tuli laitettua omiin ”dilloihin”? Noh, pääasiallinen ruokaisuus haettiin jauhelihasta, joka oli odotusarvoltaan varma myös muksujen annosten täytteeksi. Käristelin siis jauhelihaa ja pistin siihen vähän normaalia enempi mausteita että pientä meksikolaishenkeä voisi saada mukaan. Tämän jälkeen pehmensin pannulla myös kelta- ja punasipulia – ne tuntuivat oikein passeleilta täytteiltä. Aloin kasata täytteitä tortillalätyn numero 1 päälle raastamalla ensin juustoa: sekä cheddaria että punaleimaemmentalia. Sitten jauhelihaa ja sipuleita. Sitten hoksasin että hemapa sopii hyvin ja Apukokki keksi että sen saa mikrossa nopeasti sulamaan. Samoin tässä vaiheessa muistin että olin ostanut myös juustokastiketta joten lisäilin sitä jokusen teelusikallisen. Tuoreesta chilistä ja tuoreesta korianterista makuja mukaan ja samoin myös Poppamiehen valikoimasta miedoimmasta päästä olevaa vadelmachilikastiketta. Lopuksi raastoin vielä pikkuisen juustoa päälle ja avot, eiköhän se ollut siinä. Toinen tortillalätty päälle ja sitten suhteellisen kuivalle (valurauta)pannulle paistumaan suhteellisen matalalla lämmöllä. Joku 3-4 minuuttia annoin paahtua, sitten varovainen kääntäminen toisinpäin ja muutama minuutti lisää.

Lopputulos oli enemmän kuin positiivinen yllätys! Makua oli monenmoista mutta ne sopivat todella hyvin yhteen. Rakenne tuntui kivalta ja quesadilla pysyy kuumana paljon kauemmin kuin normitortilla. Chilistä ja kastikkeesta tuli potkua mutta juustot tasoittivat sitä mukavasti. Ja loppujen lopuksi ei ainakaan syödessä tuntunut siltä että olisi ollut liikaa täytteitä. Muksujen versioissa oli jauhelihan lisäksi salaattia, kurkkua ja tomaattia tortillaoppiensa mukaisesti (toisella kylmänä, toisella lämmitettynä muun dillan mukana) ja heillekin maistui todella hyvin eivätkä epäilleet tällaista massiivista muutosta tuplalättyversioon liikaa. Itse voisi harkita tekevänsä seuraavalla kerralla myös vegeversion, voisi toimia aivan hyvin kun juustosta ja mausteista saa mukavasti makua sisältöön. Quesadillat ovat astetta hankalampia tehdä kuin tortillat mutta jatkoon tämä menee ehdottomasti!

 

20180429_143540.jpg

IMG_20180429_155708_629.jpg

20180429_143506.jpg

29.04. Tampellan alueen lounaita, osa III

Tampellan alueella on tapahtunut viimeisen reilun vuoden aikana aika paljon ravintolamaailmassa. Ensin avautui Ravintola Tampella ja sen jälkeen on taannoinen Villa Wiola sulkeutunut ja sen paikalle on auennut huomiota herättänyt Ravintola Viila. Lisäksi yksi kahvilakin on uudistunut ja lisännyt tarjontaansa lounaan joten on siis aika palata vuodentakaisten artikkelien päivitykseen ja julkaista postaus Tampellan alueen lounaista, järjestysnumeroltaan nyt siis numero kolme. Linkitetään tähän osa I sekä osa II.

Kyseessä edelleen täysin yksipuolista näkemystä lyhyin arvioin. Tämänkertaiseen arvioon pääsivät/joutuivat mukaan museokeskus Vapriikin Museoravintola Valssi, jo mainittu Ravintola Viila sekä kahvila Aitoleivän Tampellan toimipiste. Hinnat ja menut löytyvät kunkin omilta sivuiltaan kuten nykyisin on pakosti oltavakin. Meidän firman lounasetukäytäntönä käytetty E-Passi käy kaikissa näistä paikoista joten siitä sama plussa kaikille. Myös jälkiruokakaffit kuuluvat hintaan kaikissa ja tämäkin alkaa olla aika lailla standardi nykyajan lounaspaikoissa, joskin poikkeuksiinkin törmää. Kunkin osalta teen ensin yhteenvetoni sisältäen armottoman lounasmittari -arvosanan (yhdistäen ruoan, miljöön, hintalaadun ja yleisen perstuntuman) ja perään vähän kuvia.

Museoravintola Valssi:

Yleistä: tarjolla keittolounas sekä ”koko” lounas, myös kasvisvaihtoehto tarjolla. Kohtuullisen hyvä salaattitarjonta kuuluu myös keittolounaaseen ja linjaston päässä on paria erilaista leipää / sämpylää tarjolla. Kahvin lisäksi muuta jälkiruokaa on tarjolla 1-2 kertaa viikossa. Vaikka lounastila on iso ja avara, se ei tunnu kolkolta. Vapriikin tunnelma ja vanhat tehdasrakenteet istuvat lounasmiljööseen hyvin. Ja museon omaleimaisuus toki korostuu esim. jälkkäripöydän luona, jossa Raipe ja muut SM-liigan konkarit seuraavat seinältä tapahtumia. Kesällä, jos vaan riittävästi lämpöäkin tulisi, pääsee ulos ruokailemaan komeisiin koskimaisemiin. Paikalla usein ensihoitajia ja muita pelastuslaitoksen henkilöstöä joten mahdollisuus bongata komeita palomiehiä jos sellainen kiinnostaa 🙂 Ruoka perusvarmaa lounastarjontaa joka ei innosta eikä petä. Keittopuoli on mielenkiintoisempaa kuin monissa muissa paikoissa (esim. simpukkakeittoa, chili-paprikakeittoa ja muita eksoottisempia tarjolla).

Kiitämme: eksoottisempia keittoja, historiallisia sisätiloja ja koskimaisemia sekä kesäterassia, linjaston vauhdikasta vetokykyä, kymmeniä pöytiä, iloisen yllätyksen tarjoamista jälkkäripäivinä

Moitimme: säännöllisiä suurten ryhmien tilauslounaita, jälkiruoattomia päiviä, tylsää leipävalikoimaa

Lounasmittari: ***1/2

20180427_070751.jpg

20180424_113844.jpg

20180424_113555.jpg

20180424_113507.jpg

20180427_070857.jpg

 

Ravintola Viila:

Yleistä: Aiemman vanhainkodin ravintolan tilalle ilmaantunut lähiöbistro on jo herättänyt paljon kohua ja kehuja ja tästä tuli Ravintola Tampellan lisäksi alueelle toinen todella tyylikäs ravintola. Tarjolla kolme eri pöytiin tarjoiltavaa lounasannosta sekä laaja salaattibuffet pienen keiton kera. Maukasta leipää tarjolla myös ja joskus croissantiakin. Todella tyylikäs paikka, joka kuhisee lounasaikaan ihmisiä ja jollakin tapaa keskieurooppalaista henkeä. Lounasannoksiinkin kuuluu salaattipöytä, jossa on 4-5 ”perusheinää” ja lisäksi 3-4 astetta parempaa salaattia. Lisäksi alkukeitto, joka vaihtelee ja on usein astetta parempaa, kuten edelliskerralla ollut siikakeitto. Pöytiin tuotavat annokset ovat hienosti asetettu tarjolle ja ovat todella maukkaita – tässä versiossa ei mausteissa ole säästelty jos edellisversiossa vanhainkodin ravintolana näin ehkä saattoikin vähän olla. Annokset ovat usein päivitettyjä, hienostuneempia annoksia tutuista ruoista kuten vaikka lihapullat tai -mureke. Myös homman ajoitus toimii sillä yleensä on juuri saanut alkupalat syödyksi kun annos saapuu. Pääruoka näyttää alkuun pieneltä mutta kun on alle syönyt salaatit ja keitot niin tämä on täysin riittävä annos. Viilaan on myös työnantajallamme sopimus ja saamme astetta edullisemmin ruoan täällä – hyvä valinta firmalta! Paikka on usein klo 11-11-30 todella täysi ja ihmiset jonottavat paikkoja. Eli tänne pitää joko tulla oikeasti hyvissä ajoin tai sitten reilusti myöhemmin. Tai sitten vielä myöhemmin, sillä Viila on myös iltaravintola. Kyllä vähän harmittaa että tätä ei ollut tarjolla takavuosina kun itse asustelimme Tampellan alueella… Pari kertaa olen myös käynyt töiden jälkeen after-oluella täällä, vaikka tarjonta ei sen osalta kovin laaja olekaan. (Alla olevat kuvat on otettu monen eri käyntikerran yhteydessä)

Kiitämme: tyylikästä ympäristöä, monipuolista salaattipöytää, maukasta leipää, hienoja ja maukkaita annoksia, (etenkin firman sopimuksen takia) mainiota hintalaatusuhdetta, ammattimaista otetta henkilökunnalta

Moitimme: ruuhkaisuutta, ahtaita tiloja, pelkän salaatti- ja keittobuffetin hintaa suhteessa muihin ruokiin

Lounasmittari: ****1/2

20180126_114852.jpg

 

 

 

20180126_113227.jpg

20171222_113918.jpg

20171222_115700.jpg

20171222_112803.jpg

 

Aitoleipä Tampella:

Yleistä: Tampellan alueen keskusaukion laidalla oleva kahvila vaihtoi alkuvuodesta nimeään ja on nykyisellään osa Aitoleipä -konsernia. Aiemmin täällä ei ainakaan vastaavaa lounasta ollutkaan tarjolla, joten Aitoleipä toi taas yhden vaihtoehdon lisää alueen lounastarjontaan. Jollakin tapaa logistiikka ei toimi täällä: tilat ovat ahtaat, tarjottimet pienet ja vähän tuntuu hankalalta käydä täällä lounastamassa. Tarjolla on kahta eri ruokaa, joista toinen on keittoruoka, edullinen sellainen. Lisäksi lounaaseen kuuluu luonnollisesti salaattipöytä joka on mallia ”perus” sekä suhteellisen kiva leipävalikoima, joskin ehkä odottaisi tällaiselta kahvilalta vieläkin monipuolisempaa ja erikoisempaa leivästystä. Kahvit kuuluu toki myös mukaan, ihan perusversiona. Toki rahaa vastaan saa sitten vähän erikoisempiakin kahveja ja tätähän ei moni muu lounaspaikka pysty tarjoamaan. Mainittujen ruokien lisäksi lounaalla voi valita myös salaattiannoksen tai täytetyn uuniperunan. Nämä tuovat myös lisää monipuolisuutta valikoimaan ja nostavat paikan osakkeita muihin paikkoihin nähden.

Kiitämme: edullisia hintoja, mahdollisuutta erikoiskahveihin (lisähintaan), mahdollisuutta annossalaattiin ja uuniperunaan

Moitimme: ahtaita tiloja ja hankalaa logistiikkaa, pelkän veden tarjoilua ruokajuomaksi, ruoan mielikuvituksettomuutta

Lounasmittari: ***-

20180427_070916.jpg

20180427_070940.jpg

20180423_113906.jpg

20180423_113836.jpg

20180423_113745.jpg

20180423_113741.jpg

24.04. Kalaa, kalaa ja vielä kerran kalaa (kalaliemi, kalakeitto, uunilohi pinaattikuorrutuksella)

Tampesteriin saatiin upouusi kauppakeskus Ratina, ihan kuin täällä ei tarpeeksi vielä kauppoja ja niiden keskittymiä olisikaan. Ensinnäkin, Ratinassa on iso läjä ainakin Tampereelle uusia ravintoloita, sushiravintolasta italialaiseen, tortilla housesta salaattibaariin. Näihin toivottavasti tulee jollain aikavälillä päästyä käymäänkin, mutta nyt avajaisviikonloppuna tuli käytyä K-Supermarket Ratinassa, joka oli saanut jo huomiota somessa osakseen hyvän valikoimansa osalta. Ja kyllä, kaupassa oli aika hyvät valikoimat ja hienoja esillepanoja. Jollakin tapaa tuli ajatus että tässäpä on kyseessä moderni kauppa, joka pääsee samalle viivalle vanhan kunnon Stockan Herkun kanssa. Herkun osalta aika näyttääkin, mihin suuntaan se kehittyy kun omistus vaihtui S-ryhmälle talven aikana. En sen tarkemmin ala tässä nyt Ratinan K-Supermarketin valikoimaa käymään läpi, mutta laitetaan tähän linkki Sivumaun Facebook -postaukseen jossa läjä kuvia, saapa nähdä toimiiko tämä kuinka hyvin ja kauaa…

Varsinaiseen kala-aiheeseen palatakseni, Ratinassa oli myynnissä halvennuksella tuoretta lohta ja paikan päällä oli aiheeseen valjastettu kaveri fileoimassa lohen valmiiksi. Tästäpä sitten lähtikin ajatus ottaa sekä fileointipalvelu että myöskin kaikki perkeet mukaan sillä ajatuksella että kerrankin saisi aikaiseksi keitellä kalaliemen noista perkeistä – en ole tainnut koskaan(!) tätäkään tehdä… Varsinaisista fileistä oli ajatus tehdä vain simppelisti uunilohta mutta kalaliemiohjeita kotona googletellessani tulikin ajatus toisesta puolikkaasta tehdä kuitenkin kalakeittoa. Näinpä viikonloppuna ja alkuviikosta olikin kalaa tarjolla vähän enemmän, sillä kokkailuihin kuului:

  • Uunilohi pinaattisella kuorrutuksella
  • Kalaliemi lohen perkeistä
  • Kalakeitto lohesta itsetehtyyn kalaliemeen tehtynä
  • (Bonuksena kylmäsavulohipinaattimunaleipä)

 

20180421_180018.jpg

20180421_180029.jpg

 

Uunilohi pinaattisella kuorrutuksella:

Uunilohihan on ehkä maailman helpoin ruoka: lohifilee uuniastiaan, vähän mausteita pintaan ja eikun paistumaan. Jonkin verran olen koittanut vaihdella tuota maustamista, mutta yleensä se on suolaa, sitruunamehua ja paprika- ja/tai chilijauhetta. Tällä kertaa pamahti päähän käyttää kaapissa ollutta pinaattia, ja hetken tuumailtuani tuli mieleen tekaista sauvasekoittimella seos, johon tuli pinaattia, sitruunamehua, öljyä, suolaa sekä Ratinan kaupasta vihdoin myös silmään osunut ja näin kuhan söin -keittiöön legendaarinen La Chinata -savupaprikajauhe – tuo on vaan niiiiin tyylikäs purkkikin!

Nakkasin siis kaikki nämä astiaan ja sekoitin tasaiseksi massaksi. Tai no, massa on ehkä vähän väärä sana, sillä nestettä oli aavistus liikaa, eli ehkä öljyn olisi voinut jättää pois. Joskin lohen niskaan seoksen kaadettuani olin hieman yllättynyt että se ei pahasti kuitenkaan valunut pois vaan tosiaankin tämä oli kuorrutus koko lohelle. Pilkoin mukaan uuniin vähän kelta- ja punasipulia ja sitten alkuun 10 minuuttia 200+ asteessa, sitten reilut 20 minuuttia 160-170 asteessa, vähän ehkä unohtui liian pitkäksi aikaa paistumaan, mutta siitäkös Apukokki tykkää 😉 Lisukkeeksi höyryyn perunaa ja porkkanaa, eli aika lailla meidän perussettiä. Lopputulema oli todella mainio: kalaan todellakin tuli makua mukavasti ja muksuillekin meni oikein hienosti kun Apukokki vähän huijaili ja käänsi kuorrutuspuolen alaspäin lautasella. Taisipa kaikki syödä lautasensa tyhjiksi hyvällä ruokahalulla 🙂

20180422_123703.jpg

20180422_124557.jpg

 

 

Kalaliemi:

Kalalientä en tosiaan ollut aiemmin tainnut tehdäkään, shame on me. Fileoijajäbä antoi lähinnä ohjeeksi että voit ottaa sohvalla sillä aikaa oluen ihan rauhassa ja antaa kalan perkeiden porista ihan rauhakseltaan ja välillä vain käydä kuorimassa vaahtoa pois pinnalta. No ajattelin nyt kuitenkin vähän etsiä muitakin ohjeita ja aika pitkälti kaikissa oli sama logiikka: roippeita keitellään ja kuoritaan vaahtoa pois. Lisäksi mukaan on syytä laittaa erinäisiä kasviksia ja mausteita – osa ohjeista suositteli keittämään kalan jämäosia erikseen ja osa puolestaan ohjeisti laittamaan kaikki samaan pataan. Päädyin ottamaan ohjenuorakseni tämän Hiidenuhman keittiössä -blogin ohjeen: http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.fi/2014/11/kalaliemi-ja-maitoinen-kalakeitto.html. Tuolla oli myös ihan mainio kalakeiton ohje joten keitonkin sitten tein aika pitkälti tuon ohjeen mukaisesti.

Eli huuhtelin roippeet ja pistin porisemaan. Vaahtoa tuli yllättävän vähän odotusarvooni nähden, mutta nostelin sen tietysti pois. Puolen tunnin päästä siivilöin tähänastisen nesteen talteen. Sen jälkeen aloitin tyhjältä kattilalta ja paistelin jokusen minuutin porkkanaa, purjoa ja sipulia ja vähän lisäsin sekaan valkoviinietikkaa. Sitten vaan äsken keitelty liemi mukaan, sekä valkopippuria, laakerinlehteä, suolaa ja pakkasesta tilliä. Tätä sitten keittelin reippaat puoli tuntia kasaan. Harmillisesti vaan unohdin laittaa kantta ajoissa päälle niin nestemäärä meni vähän pieneksi… Noh, jospa makua on sitten sitäkin enemmän. Lopuksi sitten siivilöin vielä liemen lopulliseen muotoonsa. Niin ja yhtenä huomiona muistutus siitä, että noista alkuun keitellyistä ruodoista ja muista osista sai sitten kaiveltua vielä ihan reippaasti syömäkelpoista kalaa. Kaikkinensa ihan hauska kokemus keitellä liemiä, mutta näin ruuhkavuosien arkikiireissä ei ehkä ihan ykkösprioriteetti tekemiseen välttämättä jatkossa ole. P.S. kuvia jäi vähän ottamatta loppuvaiheista, mutta liemen näköistä lientähän sieltä irtosi 🙂

20180422_142320.jpg

20180422_155937.jpg

 

Kalakeitto:

Lopuksi oli sitten lohikeiton vuoto. Sellaisia on tullut tehdyksi myös useinkin, mutta itse asiassa ei loppujen lopuksi kovin usein fileestä tehtynä vaan ennemminkin savulohesta. Nyt tähän kokonaisuuteen istui kuitenkin keiton teko fileestäkin ja sehän oli myös aika lailla helppo nakki näiden aiempien keitosten ja koitosten jälkeen. Tosiaan tuota ylempänä linkattua ohjetta vähän seurailin mutta perusajatuksena oli lähinnä keitellä perunoita ja porkkanoita äsken valmistetussa kalaliemessä. Jouduin tosin laittamaan saman määrän vettä lisäksi kun olin niin kuivaksi keitellyt liemen (puolet pistin pakkaseen seuraavaa kertaa odottelemaan). Sekaan myös pari laakerinlehteä ja maustepippureita. Vajaan vartin päästä lisäsin kuutioidun lohen ja siitä viitisen minuuttia myöhemmin purjoa. Vielä viisi minuuttia ja mukaan ruokakermaa ja pakastimesta ruohosipulia ja tilliä. Ja sittenhän se olikin siinä, eikun syömään! Täytyy sanoa että oli hyvää ja maku oli astetta täyteläisempää kuin usein on ihan vaan vedestä ja jonkinlaisesta liemivalmisteesta tehtynä. Tai voihan se olla että vaan kuvittelin… Mutta onneksi tuosta vielä jämiä vähän jääkaapissa on, joskohan itse saisin huomenna tuota vielä vähän syöpötellä… Muksuillekin tämä upposi hyvin, niin kuin kaikki kalaruoat tuntuu menevän. Ja se on kyllä aivan todella mainio homma!

20180422_185516.jpg

20180422_190751.jpg

 

Bonus:

Usein sanotaan ettei kalaakaan liikaa saisi syödä, joskin ainakin osin se taitaa tosin koskea lähinnä Itämeren kaloja. Mutta ikään kuin tuossa fileessä ei olisi ollut tarpeeksi fisua, niin olihan toki kaapissa myös kylmäsavulohta pakkaus. Olin muutama päivä aiemmin nähnyt todella herkullisen motivoivan kuvan Liemessä -blogin Instassa aamupala- / brunssileivästä ja arvelinpa tehdä jotain samanmoista: chiapatta -leipää, sipaus dijonia päälle, sitten kylmäsavulohi, pinaattia ja päälle paistettu kananmuna. ”Lisukkeeksi” vähän brietä hunajalla sekä avokadoa. Näistä tuli aikasmoisen kiva aamupalaleipä sunnuntaiaamuun. Tämän voimalla jaksoi hyvin tehdä töitäkin, kun sellaista poikkeustapausta joutui tänä viikonloppuna tekemään.

Toivotetaan lopuksi vielä Vaarille mitä mainiointa syntymäpäivää!!!

IMG_20180422_102135_556.jpg

13.04. Ravintola Liv

Makumittari: ****1/2

Jokin aika sitten päivittelin kun Laukontorin perinteikäs Alsace menikin sulkemaan ovensa ja paikalle oli avautumassa uusi ravintola nimeltä LiV. No LiV ei päässyt menemään suun edestä kiinni vaan Apukokki päättikin yllättää meikäläisen viemällä allekirjoittaneen LiViin syömään perjantaina eräänä jokin aika sitten, yhtenä osana pyöreiden vuosien lahjomisia. Tästäkin vierailusta jo sen verran on ehtinyt vierähtää, että menun ovat jo omien sivujensa mukaan ehtineet päivittää, mutta kirjaillaan nyt pieni postaus tuosta meidän alkuillan vierailun kokemuksesta.

Tosiaan menimme LiViin yhtenä perjantaina alkuillasta, jolloin sali oli vielä aika tyhjä ja sisään astuessa ensivaikutelma oli että hups, olikohan tämä nyt astetta turhan hieno paikka siihen nähden mihin olimme valmistautuneet ja kustantaakohan tämä nyt kuinka hirveästi… No tämä fiilis kyllä illan myötä hävisi ja vaikka paikka oli selkeästi alacarte valkoisine pöytäliinoineen, ei siellä kuitenkaan liikoja pönötetty ja tunnelma vapautui kun sali täyttyi ihmisistä ja puheensorinasta. Vierailumme ajankohta oli mitä mainioin siinä mielessä, että varaus oli meillä jo tehty mutta tämä saman päivän Aamulehdessä ollut juttu varmastikin täytti varauskirjaa entisestään – antoihan usein melko kriittinen Vesa Laitinen kuitenkin LiVille täydet 5 tähteä! Meidät otettiin hienosti vastaan ja Mika Lintula otti ohjat käsiinsä ja osasi hienosti suositella meille juomapuolta toiveidemme mukaan. Ruokalistojen kanssa tuotiin myös pieni keittiön tervehdys, joka oli aivan mainio mutta hieman hankala syödä isosta lusikasta.

20180223_173401.jpg

IMG_20180223_203604_730.jpg

Päädyimme valitsemaan suhteellisen lyhyeltä listalta eri ruoat jotta saamme sitten vähän maistella toisiltammekin. Alkupaloiksi Apukokki otti lohitartarin, jossa oli oikeaa kaviaariakin mukana. Kaunis annos, jossa oli myös riittävästi pääraaka-ainetta. Itse valitsin heti listalta nähdessäni häränhäntäkeiton. Tämä oli mielestäni kaikista syömistämme ruoista paras, aivan nappisuoritus! Suolaista ja rasvaista, ja tässäkin oli myös lihaa mukavasti niin ettei jäänyt paha mieli että sitä olisi ollut liian vähäisesti. Tuo annos ei toki niin kuvauksellinen ole, mutta sitäkin parempi. Leipä olisi toisaalta voinut olla erikseen eikä keitossa, tai ainakin vähän pinnallisemmin kellua päällä, mutta toisaalta se sulautui hienosti mukaan ja juustokuorrutuksen kanssa liemessä muhiessaan oli oikein hyvä.

Pääruoaksi Apukokki valitsi pitkään haudutetun kalkkunapadan. Ei välttämättä yleisin ratkaisu tarjoilla kalkkunaa mutta oikein mainio ruoka oli tämä, ja hyvin ranskalaishenkinen pata. Mukana oli kaikenlaista muutakin herkkusienistä sipuliin ja lisukkeena myös erillisenä paistettua perunakuutiota. Itse puolestani valkkasin pääruoaksi kalaa, eli paistettua nieriää. Harmillisesti en muista ihan tarkkaan mikä kastike annoksessa oli, mutta mukana kuitenkin oli paistettu chorizosiivu ja kastikkeessakin jonkinlaista chorizomurua – nämä tekivät aika kirpakan twistin annokseen. Muutoinhan kala itsessään, sekä lisukkeina olleet pavut ja perunat olivat aika mietoja. Kalan nahan olisin ehkä halunnut paistettavan astetta rapsakammaksi, mutta muutoin kalalla oli hyvä paistoaste ja ihan kohtuullisen kokoinen palakin.

Kokonaisuudessaan ruoasta ja koko LiVistä jäi oikein hyvä fiilis. Hinta ei ollut ihan niin korkea kuin ensivaikutelmasta tuli tunne ja toisaalta annosten koot olivat kuitenkin hyviä. Ja ruokakin oli todella hyvää, kunnolla kokattua eikä mitään pikkupiiperrystä. Kyllä tänne toisenkin kerran voisi aivan mainiosti tulla ja paikan kierrätys menun osalta vaikuttaa olevan aika vauhdikasta, mikä toisaalta aika hyvä homma koska lista oli sen verran lyhykäinen. Näin ollen seuraavalla kerralla voisi olla jotain ihan toisenlaista lautasella..? LiVissä olisi myös tarjolla sunnuntaibrunssi, jonka tarjonta nähtävissä LiVin omilla sivuilla tai tuolla Aamulehden jutussa otetussa kuvassa. Mielestäni tuo tosin vaikuttaa hieman hintavalta mutta oletettavasti sekin on melkoisen maukasta tavaraa. Joka tapauksessa uskoisin kyllä LiVin pärjäävän paikallisessa ravintolatarjonnassa tällä suorituksella pitkään.

IMG_20180223_203604_720.jpg

20180223_175724.jpg

20180223_181748.jpg

IMG_20180223_203604_725.jpg

19.03. Kasvis -ruokakirja, toisenlaisia pinaattilättyjä

Muksumittari: ****

Makumittari: ***1/2

Kävipä talven kylminä ja pimeinä aikoina niinkin lämmittävän valoisa yllätys, että voitin Tiskivuoren emäntä -blogin arvonnasta ruokakirjan nimeltä Kasvis. Ja ei, ei tässä mitään sarkasmia ollut, vaan ihan tietoisesti osallistuin tuohon arvontaan ja arvelin että tuosta kirjasta voiton osuessa kohdalle voisi löytää hyviä uusia virikkeitä kasvispainotteisempaan kokkailuun. Hieman jo aloin pohtia ettei kirja ikinä löydä perille mutta nyt se sitten vihdoin viime viikolla kotiin pärähti \o/ Kasvis Ruokakirja on Hannan soppa -blogia pitävän Hanna Hurtan kirjoittama kirja, joka kuvauksensa mukaan sopii niin ”pitkän linjan vegaaneille kuin vasta kasvisruoan määrän lisäämistä pohtivillekin”, ja näistä varmaan omaan nilkkaan kalahtaa ennemminkin jälkimmäinen luokitus. Ja mikä positiivisinta, jo kirjan kolmannessa kuvassa on makoisan näköinen Mustan Virran Panimon St. Olaf 🙂

Apukokki jo ehti ensimmäisenä kokeilemaan kirjasta punajuurikeiton cashew-kermalla, josta varmaankin jotain vähän myöhemmin. Itse puolestani selailin reseptejä läpi ja bongasin nyt alkuun kolme eri ruokaa jota voisi alkuun kokeilla ja joiden ainekset pistettiin viikonlopun pitkääkin pidemmälle kauppalistalle. Valkkasin reseptit vähän sen mukaan, että mitä nuo ihanaiset muksumme voisivat suostua suhteellisen hyvillä mielin maistamaan, jopa mahantäytteeksi asti syömäänkin. Paistettu riisi ja papu-munakoisopata (riski!) jäivät vielä odottelemaan valmistamistaan ja hommat laitettiin tulille aiemminkin hyvin kauppaansa tehneistä pinaattilätyistä. Tämän kirjan reseptissä oli erikoisuutena kikhernejauhot ja kurkuma-ripaus. Lisäksi tässä ohjeessa oli mukana lisukkeena harissajuurekset, joista oli helppo tehdä puolikkaalle uuniastialle tosiaankin tuo harissaversio aikuisempaan makuun ja toiselle puolikkaalle lapsiystävällisempi pelkällä suolalla ja öljyllä maustettu versio. Tosin jostain syystä juurekset olivatkin jääneet kauppalistalta joten mentiin sitten vain perunalla ja porkkanalla… Lisäksi kastikkeeksi tuli suhteellisen simppeli kermaviilipohjainen kastike.

Aika usein tulee kokkaillessa vähän säädettyä sinne ja tänne ja laitettua ainesosiakin vähän rennommalla kädellä ilman tarkempaa mittausta. Nyt kuitenkin oli niin ainekset kuin mittalaitteetkin hyvin hallussa ja tuli seurattua aika tarkalleen ohjetta. Joskin kaksi kourallista pinaattia on hieman epätarkka mittamäärä, mutta eipä tuota pinaattia taida juuri liikaa pystyä laittamaan… Ohje oli sinänsä helppo ja nopea (arvostan!) toteuttaa, että kamat kippoon ja Bamixia perään. Tässä nyt jo hieman mainoslausetta sille, että vihdoin sain aikaiseksi tehdä ostopäätöksen ja taannoin kaputit sanoneen sauvasekoittimen tilalle tuli käytyä hankkimassa uusi Bamix. Ei sentään kultainen versio, josta Instan puolella aiemmin mainitsin vaan ihan vaan perusmusta 😀 Alkuun olin vähän että mitenkäs nyt tällaista voi sauvasekoittimella jyystää mutta niinhän se vain oli helppoa kuin heinänteko, joka ei alkuunsakaan ole helppoa, mutta kunnon laitteilla sekin on helpompaa, aivan kuin kikhernepinaattilättytaikinan sekoitus Bamixilla! Jos äskeisen summaa, niin tulipas helpolla tasaista jälkeä ja hienon kupliva ja vihreä taikina. Jostain syystä kuvan muokkaus ei nyt tässä kirjoittaessa onnistu, joten menköön sitten väärinpäin oleva ja ihan miten sattuu olevan rajauksen omaava kuva.

Sitten paiston pariin: jos nyt tähän kirjoitan ylös muistiksi itselle, että älä enää ikinä koita paistaa mitään pieniä lättyjä tuolla lettupannulla, niin jokohan uskoisin. Ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun ei aiheesta tullut yhtikäs mitään. Kuten kuvasta näkyy 😀 Niinpä sitten otin ja lisäsin ensinnäkin vehnäjauhoja taikinaan noin desin verran. Lisäksi vaihdoin pannun isompaan tefloniin joka on lähes päivittäisessä käytössä ja pelannut mainiosti. Niin pelasi nytkin ja pelasti lopputaikinan. Ei saatu kuin 5 kipaletta noita astetta isompia lettuja, mutta mielenrauha palasi ja korvasi määrän.

Ennen lettujen paistoa olin väsännyt kastikkeen jääkaappiin, eli siis sekoittanut kermaviilin, sitruunamehun ja mausteet. Ja tämän sekä Bamixoinnin välissä olin myös viipaloinut Apukokin jälleen kerran ystävällismielisesti kuorimat perunat ja porkkanat tikkumaisiksi elementeiksi, osan päälle lastannut harissa-öljyseosta sekä suolaa ja toisesta osasata jättänyt harissan pois, ja lopuksi siirtänyt nämä uunin lämpöön kypsymään. Näin ollen kaikki oli aika lailla samaan aikaan valmista lautasille siirrettäviksi.

Tuomio: pinaattilätyt olivat yksinään maisteltuna hieman mauttomia, mutta muksuihin upposivat oikein hyvin ja Tatut ja Patut saivat haastavan kikhernejauhoista. Juurekset onnistuivat oikeastaan todella hyvin – kypsyysaste mainio ja harissa toi aika tiukkaa makua mukaan. Kastike oli perus, mutta kun nämä kaikki yhdistettiin samaan haarukkaan ja annettiin kastiketta olla aika reippaastikin, niin oli aika hyvä ja maukas kombinaatio. En tiedä oliko taikinan syy ohjeessa, minussa vai pannussa, vai osin kaikissa, mutta jauho- ja pannumuokkauksella siitä tuli hyvä. Pientä vaivannäköä tuo paistamisvaihe aina toki vaatii mistä pikkumiinus. Ohje oli tarkoitettu 4 hengelle ja omasta mielestäni siihen oli hiukan nafti ja mieluummin tekisin aina kerralla vähän enemmänkin. Mutta voisin kyllä aivan hyvin toistekin tehdä, enkä sitä paitsi vielä ole googlannut mihin muuhun sitä kikhernejauhoa voisi käyttää joten onko se sitten pakko pysytellä näissä lätyissä loppuvuosi…