16.12. Uutta olutravintolaa ja olutmyymälää

Joulukuu toi tullessaan pari mielenkiintoista avausta Tampereen keskustaan oluen ystäville. Toisesta vastasi Pyynikin Käsityöläispanimo, joka sai nyt auki jo aiemmin syksyllä julkistetun ja ainakin sosiaalisessa mediassa odotetunkin panimoravintolansa. Pyynikin Brewhouse avautui yhteistyössä Restamaxin kanssa loistavalle paikalle Koskikeskuksen viereen, entisen August Von Trappen paikalle. Hans Välimäki oli Trapenkin taustalla ja on ollut pääpäsmärinä Brewhousenkin ruokalistan parissa. Ruokatarjonta on tuolla siis selkeästi laajempaa ja laadukkaampaa kuin monissa olutkuppiloissa, joskin hyvänä verrokkina toiminee Tuulensuu. Ruoka-annokset ovat saaneet nimensä lähes täysin Tampereen paikkojen tai historian kautta, ja pari annosta on jopa nimetty suoraan Välimäenkin mukaan. Mielestäni tämä on hieman tyylitöntä. Hyvää on se, että jokaiselle ruoalle on annettu myös suositusolut Pyynikin valikoimista. Juomapuoli koostuukin lähes täysin Pyynikin omista oluista, kuten tietysti panimoravintolan tyyliin kuuluukin. Kävin itse tuolla kertaalleen ja sainpa vihdoin maistettua lakka-saisonin, joka oli parempi kuin pelkäsinkään. Se ei ollut niin hapanta kuin joku muu aiemmin maistamani saison, vaan vertautui aika hyvin vehnäoluihin pienellä lakkatwistillä. Brewhousessa on käytännössä kolme eri tilaa: sisääntulohuone joka on eniten perinteinen oluttupa, vähän saksalaisbrittiläishenkinen sellainen. Taaempana on astetta rauhallisemman oloinen tila, joka soveltunee paremmin pidemmän kaavan ruokailuun. Lisäksi vanhan Trapen baarin puolella on yksi lisätila, jonka yhteydessä on oikeaa panimotoimintaakin. Mielestäni kokonaisuus oli aika tyylikäs, ja sijaintihan on ihan loistava vain minuutin päässä kotibussipysäkistäni 😀 Vähän huonosti löytyy näemmä vielä mitään arvioita mutta katsotaan kertyykö tänne olutoppaan foorumille enemmän kommentteja kävijöiltä. Tuossa alempana pieni kuvakollaasi omalta käynniltä. Aion kyllä mennä uudelleenkin ja maistella vähän jotain ruokaakin.

Toinen, omalla tavallaan mielenkiintoisempi ja ainakin erilaisempi avaus tapahtui vasta pari päivää sitten, kun Kauppahallin mahtavaan miljööseen avautui nykyaikainen pienpanimomyymälä nimeltä Flinda. Tuolla en vielä ehtinyt käydä joten sen kummempaa arviota ei osaa sanoa. Flindassakin on jonkinlaista ajatusta ruoan ja juoman yhdistämisestä, eli yhteistyössä Kauppahallin muiden kauppiaiden kanssa on yhdistelty Flindan juomia ja muiden kauppojen ruokia, tai lähinnä kai siis raaka-aineita. Hyvä idea, mutta kiva käydä katsastamassa että minkälaisia yhdistelmiä on oikeasti saatu aikaiseksi. Tässä pieni artikkeli Olutpostista Flindan avautumiseen liittyen.

IMG_20171201_172033_006.jpg

Mainokset

15.12. Lihamureke cheddarilla ja teriyakiglaseerauksella

Muksumittari: ***

Makumittari: ***-

Tällä kerralla nappasin pakastimesta sulamaan tarjousjauhelihat ja aloin pohtia näistä sopivaa valmistuskohdetta. Jauhelihakastiketta ei inspiroinut tehdä ja lihapullat tuntui ajatuksena liian hankalalle tällä kertaa. Jotenkin luontaisena vastakohtana niille mieleen sitten pätkähti lihamureke. Jonkun lihamurekkeen olen tännekin tainnut aiemmin laittaa, mutta jotakin muunlaista halusin tällä kertaa saada mukaan tuon edellisen kerran munanpiilotuksen sijaan. Aikani googlettelin ja erilailla täytetyt murekkeet nousivat esiin ja toisaalta sitten osui silmään yksi resepti jossa tehtiin pinnalle pientä glaseerausta. Tämä herätti mielenkiinnon ja täytteeksi ajattelin riittävän kuitenkin ihan vaan cheddarin, joka simppeliydessään on kuitenkin hyvinkin herkullinen artikkeli. Tuo inspiraatioresepti glaseeraukselle löytyi täältä: http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2016/08/lihamureke.html

Jauhelihan sulamisen jälkeen oli aika siis käydä matkaan. Hommat käyntiin tarveaineiden kasauksella sekä glaseerauskastikkeen teolla. Tuon raaka-aineet ei näykään tuossa ekassa kuvassa, mutta lastasin kasariin siideriviinietikkaa, ruokokidesokeria, ketsuppia, töräyksen jo vanhentumassa olevaa chilimaustekastiketta sekä ison kasan valmista teriyakimausteseosta. Nämä kiehautettiin nopeasti ja annettiin jäähtyä.

 

20171203_212221.jpg

20171203_212253.jpg

 

Mureketaikinan pääpiirteisiin otin myös vinkkejä tuolta epätrendikkäästä blogista, mutta sovelsin toki oman jääkaapin tilanteen mukaan, kun sieltä löytyi esimerkiksi noin desin verran ruokakermaa sekä siipien kanssa lähipizzeriasta saatua creme fraichea, todennäköisesti 🙂 Taikina syntyi ihan perinteisen kaltaisesti, eli pohjille pienensin niin kelta- kuin valkosipulia, sitten kerma, craime fraiche, soija ja worchester ja näihin sitten fiiliksen mukaan korppujauhoa niin että sai löysän seoksen aikaiseksi. Hieman lisää makua sitten pakastimen aarteista eli basilikasta ja ruohosipulista ja tämän jälkeen perään yksi kananmuna. Vähän taisin tännekin laittaa mausteiksi vielä suolaa, pippuria ja tuota teriyakimaustetta. Sitten vaan jauhelihat sekaan ja vaivaus tasaiseksi.

Kasasin murekkeen uunipellille niin, että otin ensin reilun kolmasosan taikinasta ja levitin sen pohjaksi. Tuon päälle sitten cheddarit (aikuisten puolelle) ja sen päälle myös vähän lisämakua mausteista. Sitten lopusta taikinasta kansi päälle ja pientä muovausta murekkeen näköiseksi. Lopuksi glaseerauskastikkeella sively koko matkalta, seesaminsiemenillä viimeistely ja cheddarpuolelle vielä vähän raastettunakin samaa tavaraa tunnisteeksi. Sitten vaan komeus uuniin ja peukut pystyyn onnistumisen toiveeksi.

Lopputuloksessa oli onnistumisia lähinnä seuraavilla osa-alueilla: glaseeraus, murekkeen koossapysyminen, suhteellisen kiva ulkoasu. Sen sijaan parannettavaa jäi ainakin kokonaisuuden maussa (yllättävänkin miedoksi jäi maut jossei osunut kuorrutusta mukaan) sekä juuston määrässä ja sulamisessa: cheddaria oli valmiissa murekkeessakin vain pienet plöräykset kun jotenkin ajattelin että se pääsisi paremmin sulamaan ja leviämään. No ei, eli ensi kerralla täytyy laittaa selkeästi enemmän. Positiivista oli toki myös se, että muksut söivät omaa osuuttaan aika lailla mukisematta. Glaseeraus ja seesamit eivät heitä hieman itseäni yllättäen häirinneet. Hyvä näin! Lisukkeeksi tuli tällä kertaa samalla uuninlämmittämisellä lohkoperunoita ja lisäksi mukaan vähän kasviksia ja valmispussista kermakastiketta.

20171203_173115.jpg

20171203_212135.jpg

20171203_174510.jpg

20171203_212034.jpg

20171203_184021.jpg

04.12. Testissä: Mikrokanapekoni

 

Meikäläiselle on kehittynyt aika hyvä bongaussilmä ruokakaupan oransseille alennuslapuille. Miksipä sitä ei edullisemmalla ostaisi jos kerran mahdollista, ja usein aika hyvin on pystynyt menua sitten tunaamaan oranssien ostosten perusteella. Ja toki pakastaminen on oikeasti aivan hyvä keino saada lisäaikaa vaikka minkälaiselle ruokatarvikkeelle.

Tällä kertaa bongasin osuuskaupan hypermarketista alennuslapulla varustetun mikrovalmiin kanapekonin. Siis minkä!? Tuhahdin ja jatkoin matkaa mutta sitten pohdin uudelleen ja tulinkin siihen tulokseen että simpura, miksenpä kokeilisi sittenkin, etenkin kun halvalla kerran saa. Ja sopivasti oli viikonloppu niin ajattelin että kokeillaanpa tästä sitten rauhalliselle ja pidemmälle sunnuntaiaamupalalle uudenlaista pekonia. Täytyy tunnustaa että odotukset eivät kovin korkealla olleet.

Ohjeen mukaan pakkaus nakataan mikroon sellaisenaan (huom, avaamatta) ja annetaan aallottua 4-6 minuuttia. No sinne meni ja ajastin plingahtamaan 5.5 minuutin päästä. Hyvin pian tuli popcornin valmistus mieleen, sillä mikrosta alkoi kuulua samanlainen rätinä ja pauke. No rasvahan se siellä oletettavasti rätisi. Ja pussikin alkoi laajeta ihan mikropopcornpussin tapaan ja lopuksihan se sitten yhdestä saumasta poksahti aukikin. Onneksi ei kuitenkaan kovin paljoa rasvaa tullut ulos. Pakkauksessahan mainostettiin tämän olevan siisti tapa valmistaa pekoni. Pakkauksessa oli 4 siivua ja näistä 2 tuli rapeiksi ja 2 jäi vähän turhan pehmeiksi. Maku ei juurikaan poikennut tavallisesta possupekonista vaan oli samankaltaisesti rasvainen ja suolainen. No ehkä ei ihan niin suolainen kuin tavallinen pekoni. Tuoksu oli myös aika hyvä. Ulkoasu oli jännän kirjava ja jos olisi luullut tämän olevan tavallista peksaa niin olisi näyttänyt hyvinkin epäilyttävältä. Pekoni maistui niin Apukokille kuin muksuista normaalia pekonia syövällekin, joskin hän vaati saada rapeamman version itselleen. Täytyy myöntää että oli positiivisesti yllättynyt kokonaisuudesta: periaatteessa tätä voisi tehdä uudelleen, mutta toisaalta oikeankin pekonin valmistus uunissa on niin helppoa että ehkäpä siihen tulee taivuttua ennemmin. Toki onhan mikrotus huomattavasti energiaedullisempaa kuin uunin käyttö.

IMG_20171203_110436_769.jpg

IMG_20171203_110436_771.jpg

03.12. Marraskuun mainiot

Ooops! Marraskuussa näiden kuvakoostepostausten lisäksi vain yksi muu kirjoitus(joskin sitäkin parempi toi palapaisti – kannattaa kokeilla ;D ). Niin, en ole tainnut ikinä tehdä yhtä paljon töitä kuin marraskuussa. Onneks pahin ruuhka sillä tiellä taitaa olla nyt ohi ja Jouluun valmistautuminen onnistuu vähän stressittömämmin. Mutta eipä ole ollut yhtään innostusta edes avata konetta kotosalla, saati sitten kirjoitella mitään blogin puolelle. Itse asiassa kokkauskin on ollut hyvin ylimalkaista perussafkaa, jossa tietenkään sinänsä ei ole mitään vikaa. Instan puolelle on sentään saanut välillä jotain kuvia laiteltua ja kasataan tähän nyt kuun vaihteeseen totuttuun tapaan pieni kollaasi pienien tarinoiden kera. Iloista Joulukuun alkua itse kullekin säädylle ja lupaan että alkaneen kuun aikana ei ainakaan vähempiä postauksia tule kuin marraskuun pimeydessä.

 

Lapset saavat onneksi nykypäivänäkin koulussa / päikyssä jauhelihaperunasoselaatikkoa. Tuo oli itselläni yksi suosikeista kasarilla ja ysärillä ja muksuille tuntuu myös maistuvan. Kyselin että pitäisikös kotonakin tehdä ja äänestys oli yksipuoleisesti valmistamisen puolella, joten sehän piti sitten tehdä. Onnistui muuten hyvin, mutta vuoka uhkasi jäädä pieneksi. Reseptejä etsiessä tuossa näytti olevan kahta koulukuntaa: joko kaikki sekoitettiin iloisesti tai sitten tehtiin vähän lasagnemaisesti kerroksittain – itse suosin vähän jälkimmäisen kaltaista. Katsotaan saisiko tästä oman postauksen vielä aikaiseksi (päivitys: hah, olikin jo tämän näköjään postannut lokakuussa eli kuvakin on jo niin vanha. Ihan sekaisinhan tässä jo näemmä menee, mutta menköön ja jätetään nyt tähän kun jo tuli laitetuksi)

IMG_20171029_190258_009.jpg

 

Likan poseerauskuvassa tarkoitus oli lähinnä mainostaa lehtikaalia, joka maistui etenkin hänelle oikein hyvin. Jätkä ei oikein tainnut edes haluta maistaakaan. Itelleni ja Apukokille toki meni hyvin ja hups vain meni pussillinen lehtikaalia uunissa rapeutettuna suolan ja pippurin kera.

20171106_193006.jpg

 

Marraskuun kotiburgeritkin mentiin aitaa hipoen käyttäen valmiita sämpylöitä (Akseli Herlevin yhteistyösämpylät on tähänastisista markettien valmissämpylöistä parhaat ikinä), valmiita pihvejä(!!?!) eikä mitään omia kastikkeitakaan tehty. Sentään kasviksiksi rinnalle saatiin ekaa kertaa broccolinia mutta sekin ihan vain au naturel. Edistysaskel kuvan annoksessa oli se, että jätkä suostui ottamaan burgerin väliin myös salaattia ja tomaattia kun yleensä saa laittaa vain pihvin ja ketsupin…

20171115_165220.jpg

 

Omaa monipuolisuutta, värikkyyttä ja mielikuvituksellisuutta ruoan suhteen onneksi ruokkii mahdollisuus käydä kunnon lounailla. Tässäkin taas esimerkki yhdeltä torstailta, kun hernari olikin vedetty sosekeiton muotoon ja salaattibuffetinkin tarjonnassa oli väriä yllin kyllin. Tämän kattauksen sai aikaiseksi Tammerin puistossa, jossa salaatti- ja keittobuffet on edelleen takuuvarma.

IMG_20171116_111749_153.jpg

 

Marraskuu = pikkujoulukuu! Eli firman joulujuhlatkin oli, ja hauskaa oli. Kuvat kuitenkin jätetään alkuillan aikaan eli ruokailuvaiheeseen. Vähän paremmat ja monipuolisemmat salaatit ja muuten päälle normaalihko jouluruoka laatikoineen ja kinkkuineen. Salaattiosio paras, laatikot kakkosena ja kinkkuhan näissä usein jää vähän heikoksi.

20171117_183616.jpg

 

…ja pikkujoulujen jälkeisenä päivänä oheisenkaltainen pyttipannu maistui aika hyvältä. Makkaroina oli paria erilaista vähän mausteisempaa makkaraa niin toimi kyllä oikein hyvin.

IMG_20171118_180243_445.jpg

 

Ja koskapa pikkujoulun kinkku ei oikein ollut mistään kotoisin niin pitihän sitä koittaa pistää kotona paremmaksi ;P 3.5 kilon kinkku kesti paistaa yllättävän kauan, joskin epäilen vähän paistomittarin toimintaakin. Joka tapauksessa tuli kyllä kivan mureaa, ja makukin oli oikein hyvä, suolaa juuri sopivan verran. Koko kinkun rakenne oli vähän huono – varmaankin iso kinkku potkalla pysyy paremmin kasassa kuin tällainen luuton pössäytys. Rinnalle tehtiin myös perunasalaatti ylijäämäperunoista ja tästä tuli kyllä oikein hyvä, nimenomaan kastikkeensa osalta. Toivottavasti muistaisin vielä inspiraatioreseptin tähänkin niin voisi vielä erikseen tästäkin kirjoittaa.

20171126_201752.jpg

08.11. Palapaistia Äipän ohjeella

Makumittari: ****

Muksumittari: ****1/2

 

Entisaikaan äidin reseptit kirjoitettiin ruutupaperille tai johonkin reseptikirjan sivustoille. Nykyisellään homma menee paljon helpommin kun voi vaan kilauttaa matkapuhelimella huolimatta siitä missä äippä menee ja myöhemmin reseptin voi tallettaa sähköisessä muodossa vaikkapa Kuhan Söin (Ja Join) -blogiin 🙂

Oli jo jonkin aikaa ollut mielessä tehdä samanlainen lihakastike joka taas edellisellä kerralla kotopuolessa käydessä oli tarjolla. Tuo kun oli muksujenkin mielestä oikein hyvää ja sopivan selkeää ruokaa. Nytpä sitten osui silmään kaupassa käydessäni paahtopaistikimpale, joka taisi olla tarjouksessakin, joten nappasinpa sen sitten matkaani. Sitten tosiaan ei kysytty yleisöltä eikä otettu fifty-sixtyä vaan kilautettiin vaan Äipälle että mitenkäs se kastike oikein valmistettiinkaan. Ja vastaushan kuului kutakuinkin näin:

  1. Pilko paisti sopivan kokoisiksi palasiksi, joka omasta mielestäni on noin 2-3*2-3cm. Näin lihat eivät vielä paistaessa pienene liikaa. Itselläni oli noin 1.5 kilon kimpale jotakin erikoispaistia, joka oli valmiiksi punaviini-rosmariiniseoksessa maustunut
  2. Ruskista lihojen pinnat kiinni pannulla, muutamassa erässä että kaikki saavat riittävästi pannun huomiota. Oma huomio: käytä tarpeeksi kuumaa pannua että homma ei mene miksikään lihan keittelyksi vielä tässä vaiheessa
  3. Kaada lihat ja paistonesteet isohkoon kattilaan
  4. Lisää haluamiasi mausteita, mutta ainakin maustepippureita ja suolaa on syytä laittaa. Itse laitoin lisäksi paprikajauhetta, puolikkaan perinteisestä lihaliemikuutiosta sekä muutaman laakerinlehden ja lisäksi hieman jauhettua valkopippuria
  5. Lisää muutama sipuli. Minkä tyyppisiä vaan. Itse laitoin shalotti- ja punasibbeä
  6. Lisää kattilaan vettä niin paljon että lihat juuri ja juuri peittyvät. Muistathan huuhdella paistinpannun vedellä ja kaadat nekin mukaan
  7. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä lämpötilaa keskilämmön alavaiheille ja anna kiehua kannen anna 2-3-4 tuntia. Mitä kauemmin, sen parempi
  8. Lisää lopuksi hieman, eli vaikkapa 1 desin verran ruoka-/kuohukermaa ja lisäksi saosta keitosta vaikkapa vehnäjauhovesiseoksen avulla
  9. Valmista haluamasi lisukkeet odotellessa, lisää palapaistikin lautaselle ja syö niin että napa rutisee. Meillä tuli lisukkeet Apukokin toimesta, joka valmisti pellillisen uunijuureksia sekä ison kulhon vihersalaattia mausteöljyisellä fetalla. Nam! Lisäksi lähinnä muksujen takia valmistettiin ”ihmeriisiä” eli kvinoaa.

Valmistusprosessi ei mennyt ihan nappiin itsellä kahdesta syystä: aikataululliset syyt pakottivat kytkemään virrat pois liedeltä noin 2 tunnin kohdalla ja taas siitä tunnin päästä jatkettiin keittämistä tunnin verran. Olisi ehkäpä ollut parempi saada kertarysäyksellä koko keittoaika(?) Toinen oli astetta isompi epäonnistuminen, kun saostaminen ei oikein tahtonut onnistua ja täytyy myöntää että jauhopaakkuja tuli jonkin verran mukaan. Yksi vaihtoehto olisi kaiketi voinut olla lisätä jauhoja jo suoraan lihojen päälle ennen kuin koko kypsennysvaihe alkoi. Ehkä ensi kerralla voisi kokeilla sitäkin. Kenties sillä tavalla varsinaista kastiketta olisi tullut vähemmän, sillä nyt nestettä jäi vähän liikaakin kattilaan. Toki tuosta on odotettavissa aika hyvää kastiketta keitetyille perunoille vielä vähän myöhemmin…

Maku ei mielestäni ensikattauksella ihan vetänyt vertoja Äipän tekeleelle. Toisaalta siellä on yleensä tarjolla perunaa tämän kanssa ja ehkä maku olisi sen kanssa ollutkin vähän erilainen. Tähteinä syödessä maku oli tiivistynyt entisestään ja oli omasta mielestä vielä pikkuisen parempi. Apukokkikin taisi tykätä mutta jauhopaakut saivat ansaitun huomionsa 😀 Muksuille maistui oikein hyvin niin paisti kuin ihmeriisikin, joten tätä todellakin tullaan tekemään joskus toistekin. Aikaahan tämä jonkun verran vaatii joten on sopivaa sunnuntairuokaa, ja kieltämättä tähän syksyiseen maisemaan sopii jotenkin paremmin kuin kesähelteille.

 

20171105_121403.jpg

20171105_122455.jpg

20171105_123019.jpg

20171105_181158.jpg

04.11. Lokakuun loimautukset

Lokakuu meni ja lumet tuli. Taitaa vaan olla pakko hyväksyä tosiasia että kesä on tältä vuodelta jo taaksejäänyttä aikaa. Syksyn kanssa taitaa olla vielä vähän siinä ja tässä, että joko sekin meni vai voisikos tässä vielä jokusen viikon kuvitella syksyä elelevänsä. No, nythän nuo lumet taitaa hävitä tältä erää joten saapa nähdä koska taas seuraavat tulee. Tässä taasen joka tapauksessa pieni kuvakooste viime kuulta postausten ulkopuolisten kuvien osalta.

 

Tampereen oma synttäripäivä eli Tamperepäivä oli taas lokakuun alussa. Käytiin synttärikahvilla kaupungin parhaiden munkkien äärellä, Pyynikin näkötornin kahvilassa. Toki täytyy myöntää että Nekalan kahvila-konditoria Marin munkit on lähestulkoon samalla tasolla.

IMG_20171001_121318_114.jpg

 

Sipsejä tuntuu nykyisellään olevan vaikka kuinka ja paljon erilaisia. Näitä kaikilla mausteilla -sipsejä tuli syötyä jo joskus aikaa sitten ja nyt taas osui pitkästä aikaa silmään niin pitipä napata mukaan. Noissa on kyllä mielenkiintoisesti saatu sinappiketsuppikurkkusalaattisekoitus maistumaan yllättävänkin osuvasti. Ja uutena näköjään sipsipusseihinkin on tullut seuranta raaka-aineiden alkuperälle eli perunantuottajan leimaukset.


IMG_20171007_214746_183.jpg

 

Syysloman aikaan oli taas vuorossa gastropubipäivä, ja pääsimmepä Apukokin kanssakin käymään Tuulensuussa maistelemassa puoleen hintaan takuuvarmaa tavaraa. Pitää muistaa koittaa seurata gastropubien sivuja, että koska näitä taas seuraavan kerran onkaan.

IMG_20171016_174538_793.jpg

 

Syyslomalla tuli taasen käytyä Peurungan kylpylässä yhden yön reissulla. Siellä megalomaanisen uiskentelun päälle tuli syötyäkin megalomaanisesti buffetista, ja ohessa kuvatus jälkiruokapöydän antimista omalle lautaselle kipattuna. Reissussa olikin pientä julkkisbongausta kun J-M Latvalakin oli paikan päällä seuraavana päivänä ajettavan Peurunkarallin takia.

IMG_20171020_194256_205.jpg

 

Syksyhän tarkoittaa monille myös flunssaa. Harmillisesti niin myös meikäläiselle tänä syksynä 😦 Tätä kirjoittaessa alkaa olla pian jo 2 viikkoa täynnä nuhaa ja yskää, mutta onneksi pientä suuntausta parempaan on havaittavissa. Olen koittanut lääkitä itseäni kaikenlaisella kotikutoisella, myös pariin kertaan pikkunapsulla XO:ta

20171023_210908.jpg

 

Yksi intialaista alkuperää oleva työkaveri kehui Chapati -leipiä jo kesällä lounastellessamme. Nyt kun kerrankin sattui marketissa osumaan silmään niin nappasin Santa Marian chapati -paketin matkaan. Muksut eivät tietenkään lämmenneet ajatukselle lohi-chapatista, joka paketin kyljessä on ohjeena mukana. Näinpä mentiin aika perinteisellä kanatortillameiningillä, mutta täytyy sanoa että nämä chapatit olivat kyllä astetta täyteläisempiä ja pehmeämpiä kuin tavalliset tortillat. Näitä taidan jatkossakin ostaa mieluummin, kun vaan muistaisinkin…

20171028_115515.jpg

30.10. Kurpitsa-papusalaatti

Makumittari: ****

Muksumittari: 1/2

Sattuipa sunnuntai-aamupäivällä osumaan silmään maikkarilta Makujen Viikonloppu, jossa valmistettiin kivannäköistä kurpitsasalaattia. Tarkkaanottaen tuo taisi olla paahdettu kurpitsa-papusalaatti fetalla, jonka alkuperäinen resepti löytyy kokonaisuudessaan täältä. Salaattiin tuli ajankohtaisesti kurpitsaa sekä erilaisia papuja, fetaa sekä siemeniä. Kaupassa sitten ruokavalmistuksia pohtiessa tämä palasi mieleen kirkkaana ja tehtiinpä päätös kokeilla samanmoista. Itsellä olikin jo jokusen päivän ollut mielessä kurpitsan valmistaminen ja tästähän se sitten samalla kärpäslätkällä iskeentyi.

Valmistus käynnistyi kurpitsan valmistamisella: myskikurpitsa kuorittiin, vapautettiin siemenistä ja viipaloitiin aika isoiksi lohkoiksi. Sitten uunipellille ja sekaan öljyä, pippuria ja suolaa. 220 asteeseen vartiksi. Kurpitsan paahtuessa vihreät pavut pääsivät nopeaan kiehautukseen ja valkopavut puolestaan valutukseen. Ohjeessa olleen kurpitsansiementen sijaan käytettiin vähän yleisempää salaattisiemensekoitusta, mutta nämäkin toki paahdettiin erikseen pannulla. Sitten ei muuta kuin kasausvaiheeseen, eli pohjalle nakkasin babypinaattia sekä jääsalaattia. Seuraavaksi kurpitsalohkot, sitten molemmat pavut. Tämän jälkeen yrttiöljyssä lionneet fetakuutiot ja perään siemenet. Aivan lopuksi sitten yhteen sekoitetut fetan öljy ja puolikkaan sitruunan mehu kaadettiin marinoivaksi kastikkeeksi. Ja pikkuisen lehtipersiljaa vielä somisteeksi.

Salaatti on kyllä kivan värinen keltaisen ja vihreän sekoituksena. Ja makukin on oikein mainio. Olen vähän vierastanut kurpitsan käyttöä, mutta sehän on loppujen lopuksi ihan maukas ja sen valmistaminenkin on nopeampaa kuin olen ajatellut – olen laskenut sen yhtä pitkäkestoisesti kypsennettäväksi kuin bataattikin. Öljy-sitruunakastike toi kyllä hyvää makua ja ilman sitä ei salaatti varmasti olisi ollut noin maukas kuin mitä nyt oli. Feta jäi yllättävänkin vaisuksi tässä kokonaisuudessa, mutta tavallaan hyväkin ettei se päässyt mitenkään hallitsemaan makua. Niin Apukokki kuin meikäläinenkin piti kyllä tästä salaatista. Itseni tämä ehkä pääsi vähän yllättämäänkin ja suosittelen kyllä tätä kokeilemaan jos yhtään kurpitsa nappaa. Muksuthan eivät käytännössä uskaltaneet edes maistaakaan – nuorempi lähinnä halusi syödä / juoda sitruunan toista puolikasta… Noh, ehkä vielä joku päivä ennakkoluulot heilläkin karisevat kuten isälläänkin (joskus varhaisaikuisuudessa…)

 

IMG_20171029_142614_936.jpg
20171029_185539.jpg